Q-Katsastus Groupin toimitusjohtaja Ville Silvast viihtyy Jyväskylässä 

Kuka?

Ville Silvast, toimitusjohtaja, Q-Katsastus Group

  • on asunut Jyväskylässä jo vuodesta 2008, alun perin Hankasalmen Niemisjärveltä
  • tausta on paperiteollisuudessa ja ajoneuvojen parissa hän on työskennellyt vuodesta 2016
  • aiemmin työskenteli raskaankaluston jälkimarkkinoinnin eri johtotehtävissä ja nykyisen toimenkuvan myötä työskentelee kaikenlaisen kaluston parissa
  • rentoutuu salilla tai lenkillä ja treenaamisen vastapainona välillä katselee sarjoja maratonvaihteella

Jyväskylä – oman kylän poikia

Ville Silvastin voi hyvän tuurin sattuessa kohdata millä tahansa Q-Katsastuksen toimipisteellä: Kuopiossa, Kouvolassa, Lahdessa, Joensuussa tai Jyväskylässä.
Q-Katsastus Groupin toimitusjohtaja käy säännöllisesti Q-Katsastuksen jokaisella paikkakunnalla, mutta luonnollisesti Jyväskylän toimipisteeltä hänet löytää useimmiten.

”Jyväskylähän on hieno kaupunki ja kasvaa kovaa vauhtia. Itse viihdyn parhaiten lenkkipoluilla ja erityisesti Touruvuoren ympäristössä, jossa käyn usein lenkkeilemässä”, kertoo Silvast.

Jyväskylän toimipiste muutti uusiin tiloihin syksyllä 2022, jolloin toimipisteen sijainnin myötä muuttui myös Villen työmatka.
”Kyllä työmatka on edelleen mieluisa, ja asiakkaatkin ovat löytäneet hyvin perille. Tärkeäähän on, että katsastus sujuu nopeasti, ja toimipaikka on olennaisen hyvällä paikalla. Tämä on Jyväskylässäkin ollut pyrkimys: toimipiste, jonne on helppo löytää ja ajaa.”, Silvast toteaa.

Q-Katsastus – supisuomalainen ja asiakaspalvelussa erinomainen

Ville Silvast tuntee toimipaikat hyvin ja on päässyt tutuksi myös kunkin paikkakunnan asiakaskuntaan. Niin Jyväskylässä kuin muillakin paikkakunnilla kehuja saadaan erityisesti hyvästä asiakaspalvelusta.
”Asiakkaamme kovasti arvostavat Q-Katsastuksen asiakaspalvelua. Meillä on asiantunteva, koulutettu henkilökunta, joka on aina valmiina auttamaan asiakkaita. Useat heistä ovat käyneet Q-Katsastuksella jo monta, monta vuotta. Myös kilpailukykyiset hintamme saavat kehuja. Lisäksi tuore makea leivonnainen ja kahvi keräävät kiitosta”, Silvast pohtii.
”Meillä on jo pitkään ollut tarjolla katsastuskahvit vaihtuvien leivonnaisten kera. Katsastuksen etenemistä on mukavampi seurata, kun voi istua mukavassa odotustilassa ja nauttia tuoretta leivonnaista ja kahvia.
Asiakkaat tuntuvat arvostavan tätä palvelua Q-Katsastuksella.”


Q-Katsastus Group palkkaa uusia ammattilaisia

Q-Katsastuksen katsastusmiesten joukkoon sopisi muutama uusikin ammattilainen.
”Me aina etsimme ennen kaikkea ammattitaitoisia, positiivisia ja tiimihengen omaavia ihmisiä. Jos pohjakoulutus on kunnossa ja on työskennellyt ajoneuvojen parissa, niin meidän kauttamme saa itse katsastajakoulutuksen. Uusia kykyjä otetaan jatkuvasti mukaan tiimiin. Jos pohtii, mahtaakohan tällä minun tutkinnollani pärjätä, niin silloin kannattaa ottaa meihin yhteyttä nettisivujemme rekrytointiosion kautta. Tutkitaan yhdessä ne paperit, ja katsotaan, onko jatkolle mahdollisuuksia”, Silvast kertoo. ”Hyvin monille tulee vieläkin yllätyksenä, että ajoneuvoalan ammattitutkinto ja erityisammattitutkinto ovat soveltuvia pohjakoulutuksia.”